Matkailun kehittämistä Keski-Euroopan markkinoille Vuokatin seudulla
kirjoittanut Suvi Ahola 13.6.2023 9:00
Kuva: Vuokatti
Asiakastarina: Case Vuokatti
Vuokatin Matkailukeskus Oy:n (VMK Oy) tehtävänä on vastata Vuokatin matkailualueen matkailumarkkinoinnista kotimaassa, sekä kehittää kansainvälistä matkailua. Matkailukeskus on perustettu vuonna 1981 ja sen toimintaa ohjaa alueen matkailustrategia. NordicMarketing on toiminut Vuokatin Matkailukeskuksen kumppanina vuosikymmenen ajan. Lue tarina siitä, minkälaisia kehitysprojekteja tähän ajanjaksoon on mahtunut ja minkälaista yhteistyö on ollut. Kokemuksiaan jakamassa tarinassa on Vuokatin Matkailukeskuksen toimitusjohtaja, Aija Laukkanen.
Matkailun kehitysyhteistyötä jo vuodesta 2012
Yhteistyö Vuokatin ja NordicMarketingin välillä on alkanut alun perin jo vuonna 2012. Ensimmäinen yhteinen toimenpide oli saksankielisen tuotemanuaalin laatiminen b2b-markkinoille. Yhteyshenkilöt ja yhteistyön muodot ovat vuosien saatossa vaihdelleet, mutta toiminta on aina keskittynyt kehittämään Vuokatin kansainvälisyyttä DACH-markkinoilla. Saksankielinen Keski-Eurooppa on Vuokatille merkittävä markkina-alue. NordicMarketing on Keski-Euroopan matkailun syväasiantuntija ja Vuokatin toiminnan pitkäjänteinen kehittäminen on ollut meille tärkeä kohde, josta olemme saaneet onnistumisia ja oppineet paljon.
Kuva: Vuokatti
Mikä on Vuokatti?
Vuokatti on suosittu matkailukeskus Kainuun maakunnassa. Vuokatti sijaitsee noin 35 kilometrin päässä Kajaanista ja on tunnettu erityisesti talviurheilukeskuksena. Seudulla on tarjolla monenlaista aktiviteettia, kuten laskettelua, hiihtoa, lumilautailua, patikointia, pyöräilyä ja golfia.
Vuokatti on myös tunnettu urheiluopistostaan, joka tarjoaa monipuolisia palveluita eri urheilulajeille ja -tasoille. Opiston palveluihin kuuluvat muun muassa liikuntahallit, kuntosalit, fysioterapia ja ravintolat.
Lisäksi Vuokatissa on monia majoitusvaihtoehtoja, kuten hotelleja, loma-asuntoja ja mökkejä. Vuokatti on suosittu matkailukohde ympäri vuoden, ja siellä järjestetään monia tapahtumia ja festivaaleja.
Myös uutta on tulossa. Vuokatin länsirinteiden aluetta uudistetaan ja Kattikeskuksen ympärille on tarkoitus rakentaa useita kerrostaloja, hotelli ja liikerakennuksia. Koulurinteen suunnalle kohoaa puolestaan kokonainen elokuvakylä ja Itärinteen kehittäminen pääsee alkuun. Suunnitteilla olevilla rakennushankkeilla on merkittävä vaikutus koko Vuokatin ja alueelle ja palvelutarjonnan kasvu palvelee edistää koko Kainuun matkailua.
NordicMarketing Keski-Euroopan kehitystoimenpiteillä on rakennettu pitkäjänteisesti verkostoja matkanjärjestäjiin
Vuosien saatossa NordicMarketing on toteuttanut Vuokatin alueen toimijoiden kanssa monia yhteisiä markkinointi- ja myyntitoimenpiteitä Keski-Euroopan ammattilaisille. Saksankielisessä Euroopassa tärkeitä asioita bisneksen teossa ovat saksan kieli ja henkilökohtaiset suhteet. Lisäksi toimenpiteiden vaikuttavuuteen on varattava aikaa, sillä luottamuksen rakentamisessa uusien kansainvälisten kumppaneiden kanssa menee aikaa. Vuokatti on hyötynyt uusien keskieurooppalaisten matkailijoiden houkuttelussa alueelleen seuraavista toimenpiteistä:
- tuotemanuaalit eri kieliversioissa (saksa sekä englanti)
- myyntikiertueet eli sales tourit DACH-markkinoille
- tutustumismatkat eli FAM tripit itse kohteessa Vuokatin alueelle
“Yhteistyö NordicMarketingin kanssa on joustavaa ja eteenpäin vievää. Arvostan suuresti osaamista, joka NordicMarketing henkilökunnalla on Saksan markkinoinnista.”
Aija Laukkanen
CEO Vuokatin Matkailukeskus Oy
NordicMarketing tarjoaa syväasiantuntijuutta Keski-Euroopan markkinoille
Vuokatin ja NordicMarketing yhteistyö on vuosien saatossa vahvistunut. Uusien toimenpiteiden kautta, joita NordicMarketing ehdottaa, on helppo syventää tietä kohti Saksan markkinoita.
“Parasta yhteistyössä NordicMarketingin kanssa on ollut laatu ja osaaminen Saksan markkinoilla. Näiden lisäksi myös jakelukanavatuntemus on ollut meille tärkeä apu. Osaaminen kyseisillä markkinoilla on huippuluokkaa ja yhteistyöstä on meille oikeasti hyötyä.”
Aija Laukkanen
CEO Vuokatin Matkailukeskus Oy
Vuokatin alue-edustajien lisäksi yhteistyössä ja eri toimenpiteiden toteutuksessa on ollut mukana myös alueen matkailuyrityksiä. Matkailuyrityksille konkreettisesti näkyviä tuloksia yhteistyöstämme Vuokatin Matkailukeskuksen kanssa on muun muassa tuotemanuaali, joka on jo useamman vuoden ollut päätyökalu sekä englantia että saksaa puhuvilla b2b-markkinoilla, ja sitä on päivitetty useampaan otteeseen.
Alueen yrittäjät pitivät kovasti myös pandemian aikana toteutetusta virtuaalisesta tutustumismatkasta, eli virtual FAM tripistä, jossa oli mukana useita matkanjärjestäjiä. Virtuaalisella matkalla pystyi näyttämään koko vuoden kierron, kun fyysisellä FAM tripillä ollaan kiinnittyneitä tiettyyn aikaan, jolloin vierailu tapahtuu.
Mikä on Vuokatin tulevaisuus Keski-Euroopan markkinoilla?
Vuokatti on seuraavan kolmen vuoden aikana tekemässä vahvaa ulkomaan markkinointia eri toimenpiteiden kautta uudessa matkailun kehittämishankkeessa. DACH-markkina on Vuokatille kasvava markkina ja siihen ollaan panostamassa perustellusti.
Vuokatin alue on DACH-matkanjärjestäjille vielä aika uusi ja tuntematon alue ja markkinoinnissa keskitytään pääsääntöisesti talvisesonkiin ja talveen liittyviin aktiviteetteihin. Alueen yleisesittely ja tuotetarjonnan läpikäynti myyntimanuaalin avulla auttavat matkanjärjestäjää hahmottamaan Vuokatin tarjontaa ja sen soveltuvuutta heidän asiakaskunnalleen. NordicMarketingin matkanjärjestäjille suunnatun uutiskirjeen kautta on nostettu tietoisuutta Vuokatin tarjonnasta.
Matkanjärjestäjäyhteistyön lisäksi NordicMarketing rakentaa Vuokatin matkailumarkkinointia kesällä 2023 myös kuluttajamarkkinoinnin keinoin. Työkaluna kesän matkailumarkkinoinnissa on NordicMarketingin Finnland Rundreisen -kiertomatkakampanja.
Kiitos Vuokatti vuosikymmenen yhteistyöstä ja menestystä matkailukesälle!
- Kansainvälinen matkailu (33)
- Asiakastarina (8)
- Matkailun tiedolla johtaminen (7)
- NordicMarketing tiimi (7)
- Opiskelijatarina (5)
- Digimarkkinointi (4)
- Aikuiskoulutus (3)
- Oppilaitosyhteistyö (3)
- Oppisopimuskoulutus (3)
- Matkailumarkkinointi (2)
- Matkailun aamukahviseura (1)
- NORDEUROPA (1)
- Palvelumuotoilu (1)
- elokuu 2024 (1)
- kesäkuu 2024 (1)
- huhtikuu 2024 (2)
- maaliskuu 2024 (5)
- helmikuu 2024 (1)
- tammikuu 2024 (4)
- joulukuu 2023 (2)
- marraskuu 2023 (2)
- lokakuu 2023 (3)
- syyskuu 2023 (3)
- elokuu 2023 (2)
- heinäkuu 2023 (1)
- kesäkuu 2023 (2)
- toukokuu 2023 (1)
- huhtikuu 2023 (2)
- maaliskuu 2023 (4)
- helmikuu 2023 (1)
- tammikuu 2023 (2)
- joulukuu 2022 (3)
- marraskuu 2022 (1)
- lokakuu 2022 (1)
- heinäkuu 2022 (1)
- maaliskuu 2022 (2)
- marraskuu 2021 (1)
- elokuu 2021 (1)
- toukokuu 2021 (1)
- huhtikuu 2021 (1)
- elokuu 2020 (1)
- huhtikuu 2020 (1)
- helmikuu 2020 (3)
- heinäkuu 2019 (1)
- huhtikuu 2018 (1)
- maaliskuu 2018 (1)
- joulukuu 2017 (1)
- elokuu 2017 (1)
- joulukuu 2016 (1)
- elokuu 2016 (1)
- kesäkuu 2016 (1)