NordicMarketing Keski-Euroopan tuntemus goSaimaan kasvun tukena
kirjoittanut Suvi Ahola 1.6.2023 10:00
Kuva: goSaimaa Oy
Lappeenrannan ja Imatran seutu panostaa kansainväliseen markkinointiin ja myyntiin. Tavoitteena on hakea kasvua kansainvälisiltä markkinoilta. Pääkohdemarkkinoiksi on valittu DACH- ja Benelux maat ja NordicMarketing on ollut hyvin pitkäaikainen kumppani Lappeenrannan ja Imatran seudulla. GoSaimaan johtaja Katja Vehviläinen jakaa meille oman näkemyksensä siitä mitkä yhdessä toteutetut toimenpiteet ovat olleet parhaita ja miksi yhteistyö ylipäätänsä kannattaa.
Mikä on goSaimaa?
goSaimaa Oy on Etelä-Karjalan kuntien ja matkailuyritysten perustama yhtiö, jonka tehtävänä on edistää Etelä-Karjalan matkailua markkinoimalla maakunnan matkailupalvelutuottajien monipuolista tuotevalikoimaa. Yhtiön yritysverkostossa on yli 70 eteläkarjalaista matkailutoimijaa. goSaimaa Oy vastaa Etelä-Karjalan yhteismarkkinoinnin toteuttamisen lisäksi alueen matkailun kehittämisestä ja toimii Etelä-Karjalan alueorganisaationa sekä linkkinä alueen yritysten ja muiden toimijoiden sekä Visit Finlandin välillä. GoSaimaa ylläpitää myös alueellista matkailuportaalia goSaimaa.comia.
Miten tärkeä rooli kansainvälisellä matkailulla on Etelä-Karjalassa ja Lappeenrannan ja Imatran seudulla?
- Kansainvälisellä matkailulla on erittäin tärkeää rooli Etelä-Karjalan matkailulle monestakin syystä. Esimerkiksi alueen monipuolisesti kehitetty matkailuinfrastruktuuri mahdollistaa myös isompien turistimäärien vastaanottamisen, sillä alueella on laaja majoituskapasiteetti ja monipuoliset palvelut. Suomen matkailutase on aina ollut negatiivinen ja Suomen matkailumarkkina on hyvin pieni sekä kilpailu kotimaisista matkailijoista on kovaa. Kasvua voi saada ainoastaan kv-matkailusta ja siihen myös Etelä-Karjala tähtää.
Miksi olette valinneet juuri saksankielisen Keski-Euroopan yhdeksi pääkohderyhmäksi?
- Saksankielisessä Euroopassa Saimaan alue on jo jonkun verran tunnettu. Kaikissa tutkimuksissa DACH- ja Benelux markkinat nousevat ykköseksi. Ennen pandemiaa saksalaiset olivat venäläisten jälkeen toiseksi suurin ulkomaalainen matkailijaryhmä Suomessa ja nyt saksalaiset ovat tärkein asiakaskohderyhmä. Keski-Euroopan alueelta löytyy paljon matkustavia ja maksukykyisiä asiakkaita. Pidän itse erittäin tärkeänä, että matkailijoilla on samanlaiset arvot meidän arvojen kanssa, eli matkailija osaa liikkua luonnossa ja kunnioittaa sitä. Haluamme pitää kiinni Saimaan alueen puhtaudesta ja panostamme myös vastuulliseen matkailuun yhdessä alueemme yrityksien kanssa.
Kuva: goSaimaa Oy
Mikä on ollut arvokkainta yhteistyössä NordicMarketingin kanssa?
Arvokkainta yhteistyössä NordicMarketingin tiimin kanssa on ollut ehdottomasti ajankohtainen markkinatuntemus. Myös matkailualan yleinen asiantuntemus on ollut meille tärkeää. Kiitosta antaisin myös yhteistyön mutkattomuudesta ja helppoudesta.
“Arvokkainta yhteistyössä NordicMarketingin tiimin kanssa on ollut ehdottomasti ajankohtainen Keski-Euroopan markkinatuntemus..”
Katja Vehviläinen
goSaimaa johtaja
Mitkä yhdessä toteutetut markkinointi- ja myyntitoimenpiteet ovat olleet parhaita ja tehokkaimpia?
- Parhaita toimenpiteitä ovat olleet ehdottomasti alueen yrityksille järjestetyt käytännönläheiset koulutukset. Nyt olemme käynnistämässä myös matkanjärjestäjätutkimusta ja toteutimme myös myyntikiertueen, eli Sales Runin, matkanjärjestäjien luo. Yhteistyö on aina ollut erittäin ammattitaitoista ja kaikki hienosti järjestetty. Toteutettuihin kampanjoihinkin olemme olleet erittäin tyytyväisiä.
GoSaimaa osallistui vuonna 2022 myös NordicMarketingin koordinoimaan Visit Finland Sales Run-kiertueeseen, joka oli erittäin onnistunut kokonaisuus. Saimme paljon uusia kontakteja, joiden kanssa edistämme alueemme kansainvälistä myyntiä ja teemme myös asiakaslähtöistä tuotekehitystyötä.
Minkä neuvon antaisit alueelle, joka harkitsee ulkopuolisen kumppanin hyödyntämistä alueen markkinointi- ja tai myyntitoimenpiteissä? Mitä asioita kannattaa ottaa huomioon?
- Asiantuntijoiden hyödyntäminen kannattaa aina. Kilpailutuksissa on tärkeää painottaa myös osaaminen ja referenssit riittävän korkealle. Hinta ei ole aina ainoa ratkaiseva tekijä parhaan yhteistyökumppanin löytämiseksi. Puitesopimus hyväksi todetun yhteistyökumppanin kanssa voi olla se paras vaihtoehto, sillä se helpottaa myös esimerkiksi toimenpiteiden yhteistä suunnittelua ja toteuttamista.
GoSaimaan 3 vinkkiä kansainvälistymiseen
- Vaikka alueorganisaatioilta aina odotetaan maailman pelastamista, kannattaa kuitenkin muistaa, että hyvän asiantuntijatiimin kanssa pääsee paljon pidemmälle kuin yksin. Maailma muuttuu koko ajan nopeutuvaa tahtia ja markkinakohtainen asiantuntemus pitää olla aina hyvällä tasolla menestymisen varmistamiseksi.
- Panosta tuotetarjontaan ja esimerkkipaketteihin – kiertomatkat, teemareitit jne
- DMC yhteistyö on monesti avainasemassa
- Panosta lisäksi kielitaitoon ja verkkosivujen hakukoneoptimointiin. Noin 70 % matkailijoista etsii matkailutietoa ensisijaisesti omalla äidinkielellään.
Kansainvälistymispalveluiden lisäksi goSaimaan henkilökunta on hyödyntänyt myös NordicMarketingin toteuttamia digimarkkinoinnin koulutuspalveluita. Mikä sai teidät hakeutumaan koulutukseen ja mitä hyötyä siitä oli omassa työssä?
- Erittäin laadukkaan koulutuskokonaisuuden avulla osaamispääoma on kasvanut kyllä hienosti. Suoritin itse digimarkkinoinnin koulutuksen edellisessä työtehtävässäni ja sain koulutuksesta paljon apuja. Digiosaaminen ja ymmärrys asioista on ollut tärkeää myös nykyisessä tehtävässäni. Aina kannattaa kouluttautua lisää ja erityisesti kun on hyvä koulutus tarjoilla – siihen kannattaa hakeutua mukaan.
- Kansainvälinen matkailu (33)
- Asiakastarina (8)
- Matkailun tiedolla johtaminen (7)
- NordicMarketing tiimi (7)
- Opiskelijatarina (5)
- Digimarkkinointi (4)
- Aikuiskoulutus (3)
- Oppilaitosyhteistyö (3)
- Oppisopimuskoulutus (3)
- Matkailumarkkinointi (2)
- Matkailun aamukahviseura (1)
- NORDEUROPA (1)
- Palvelumuotoilu (1)
- elokuu 2024 (1)
- kesäkuu 2024 (1)
- huhtikuu 2024 (2)
- maaliskuu 2024 (5)
- helmikuu 2024 (1)
- tammikuu 2024 (4)
- joulukuu 2023 (2)
- marraskuu 2023 (2)
- lokakuu 2023 (3)
- syyskuu 2023 (3)
- elokuu 2023 (2)
- heinäkuu 2023 (1)
- kesäkuu 2023 (2)
- toukokuu 2023 (1)
- huhtikuu 2023 (2)
- maaliskuu 2023 (4)
- helmikuu 2023 (1)
- tammikuu 2023 (2)
- joulukuu 2022 (3)
- marraskuu 2022 (1)
- lokakuu 2022 (1)
- heinäkuu 2022 (1)
- maaliskuu 2022 (2)
- marraskuu 2021 (1)
- elokuu 2021 (1)
- toukokuu 2021 (1)
- huhtikuu 2021 (1)
- elokuu 2020 (1)
- huhtikuu 2020 (1)
- helmikuu 2020 (3)
- heinäkuu 2019 (1)
- huhtikuu 2018 (1)
- maaliskuu 2018 (1)
- joulukuu 2017 (1)
- elokuu 2017 (1)
- joulukuu 2016 (1)
- elokuu 2016 (1)
- kesäkuu 2016 (1)