Suomi jälleen auki kv matkailijoille

Suvi
25.6.2020 11:38:27

Koronapandemia on aiheuttanut matkailutoimialalle uskomattoman suuria vahinkoja. Rajat ovat olleet kiinni jo useita viikkoja, hotelliyöpymiset ovat romahtaneet ja matkailutulo näyttää isoa miinusta niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa.

Kansainväliset matkanjärjestäjät ovat lomauttaneet väkeään ja tehneet ison työn kevään aikana saadakseen matkailijat takaisin kotiin eri kohteista ympäri maailmaa. Moni keski-eurooppalainen matkanjärjestäjä on odottanut Suomen rajojen avautumista jo pitkään ja valoa alkaakin näkyä tunnelin päässä kun Suomikin on avannut ja avaa rajojaan entisestään, askel kerrallaan. Ensimmäisenä rajat avattiin tanskalaisille, islantilaisille, norjalaisille sekä Baltian maille 15.6.2020 alkaen.

Sisäministeri Maria Ohisalo kertoi tiedotustilaisuudessa tiistaina 23.6.2020, että rajoituksia puretaan edelleen ja 13. heinäkuuta alkaen mm. saksalaiset, sveitsiläiset sekä itävaltalaiset matkailijat olisivat jälleen tervetulleita Suomeen tietyin ehdoin:

"Seuraava vaihe rajoitusten purkamisessa astuu voimaan 13. heinäkuuta, mihin mennessä ehdimme saada taas lisää tietoa jo tehtyjen rajoitusten lievennysten vaikutuksista epidemiatilanteeseen.Tällöin sisärajavalvonnasta ja rajanylitysliikenteen rajoituksista luovutaan niiden EU- ja Schengen-maiden osalta, joissa tautiesiintyvyys neljäntoista vuorokauden tarkasteluvälillä on samalla tasolla tai matalampi kuin kahdeksan uutta tautitapausta sataatuhatta asukasta kohden.

Tämänhetkisen tautitilanteen perusteella riittävän matala taudin esiintyvyys olisi seuraavissa maissa: Italia, Itävalta, Kreikka, Lichtenstein, Saksa, Slovakia, Slovenia, Sveitsi ja Unkari. Sen lisäksi myös Kroatia, Kypros ja Irlanti ei Schengen-maina. On syytä huomioida, että tämä ei ole lopullinen maalistaus, vaan päätökset tehdään silloin ajantasaisen tilannetiedon pohjalta lähempänä suunniteltua rajoitusten purkamisen päivämäärää."

Näin ollen näyttää siltä, että mm. hollantilaiset ja belgialaiset joutuvat vielä odottamaan Suomen rajojen ylittämistä vapaa-ajan matkustuksen tiimoilta. Tilanne päivittyy nopeastikin ja mm. Visit Finlandin Travel recovery -sivustoa kannattaakin seurata säännöllisesti.

Miltä tulevaisuus näyttää matkanjärjestäjien näkökulmasta?

Kirjoitimme huhtikuun alussa blogiimme Koronakatsauksen koskien saksankielistä Keski-Eurooppaa. Tiedustelimme matkanjärjestäjäkumppaneiltamme heidän näkemyksiä tulevasta ja mm. Pohjoismaiden kansainvälisen matkailun tulevaisuudesta. Tuolloin näkemykset olivat kovin positiivisia ja vastanneet ennustivat Pohjoismaiden ja Suomen kasvattavan suosiotaan tulevaisuudessa kun matkailijat etsivät entistä enemmän tilaa, turvallisuutta ja hiljaisuutta massakohteiden sijasta.

Toteutimme kyselyn nyt uudestaan DACH-markkinoiden matkanjärjestäjille ja alla on lyhyt katsaus tämänhetkiseen tilanteeseen (huom! Suomen uusimmat matkustusrajoitteet ja niiden purku julkaistiin hallituksen toimesta 23.6.2020, eli tämä tieto ei ole ollut matkanjärjestäjillä kyselyyn vastaamisen aikana).

Kyselyymme vastanneet matkanjärjestäjät ennustavat, että ensi kesälle (2021) kysyntää on erityisesti omalla tai vuokra-autolla toteutettaville kiertomatkoille. Yksinmatkustavien lisäksi potentiaalia nähdään myös pienryhmien aktiviteettilomissa. Mökkilomat tulevat olemaan suuressa suosiossa erityisesti kesällä, mutta myös talvisesongin osalta mökkilomissa nähdään suuri potentiaali. Hotellimajoitukselle uskotaan olevan kysyntää erityisesti talvikaudella, mutta myös kesällä hotelli nähdään osan vastaajien kesken todennäköisenä majoitusmuotona kansainvälisten asiakkaiden keskuudessa. 

TO kysely_DACH_Korona 3

Kuva 1. Matkanjärjestäjien arviot Koronan jälkeiseen aikaan liittyen

Matkanjärjestäjäkentässä on edelleen vahva usko siihen, että Pohjoismaat tulevat kasvattamaan suosiotaan matkailijoiden keskuudessa Korona-ajan jälkeen (40 % erittäin todennäköisesti, 40 % todennäköisesti). Suurin osa uskoo heidän asiakkaidensa matkustavan jälleen heti kun se on mahdollista (48 % erittäin todennäköisesti, 40 % todennäköisesti).

Yksilömatkailun ennustetaan kasvavan ryhmämatkailun sijasta (36 % erittäin todennäköisesti, 32 % todennäköisesti). Matkanjärjestäjät uskovat myös siihen, että heidän asiakasmäärä tulee kasvamaan kun Pohjoismaiden kysyntä kasvaa (16 % erittäin todennäköisesti, 40 % todennäköisesti), ja lisäksi nähdään, että matkanjärjestäjien merkitys tulee tulevaisuudessa kasvamaan (24 % erittäin todennäköisesti, 36 % todennäköisesti). Matkailijat hakevat tulevaisuudessa entistä enemmän turvallisuutta ja siksi heidän kannattaakin varata matka matkanjärjestäjän tai matkatoimiston kautta.  Esim. matkan peruuntuessa matkailija saa suuremmalla todennäköisyydellä rahat takaisin kun se on varattu matkanjärjestäjän kautta.

TO kysely_DACH_Korona_1

Kuva 2. Matkanjärjestäjien arviot Koronan jälkeiseen aikaan liittyen

Matkanjärjestäjät ennustavat suurinta kasvua ennustetaan Norjaan (33,33 %) ja toiseksi eniten Tanskaan (29,17 %). Suomen osalta suurin osa vastaajista  näkee, että kysyntä pysyy samana (58,33 %), mutta osa ennustaa Suomelle myös kasvua (25 %). Osa vastaajista ennustaa kasvua myös Ruotsiin sekä Islantiin (20,83 %), mutta Ruotsin osalta osa vastaajista näkee mahdollisuuden myös kysynnän laskuun (33,33 %).

TO kysely_DACH_Korona_2

Kuva 3. Matkanjärjestäjien arviot maiden imagosta ja Koronakriisin hoitamisesta

Matkanjärjestäjät näkevät muutoksia myös Pohjoismaiden imagossa Koronakriisin myötä. Tanska sekä Islanti nähdään vastaajien keskuudessa kaikkein positiivisimmassa valossa (44 %). Myös Norja (36 %) ja Suomi (32 %) ovat hoitaneet kriisin hyvin, ja iso osa vastaajista ilmoitti ettei heidän näkemys kyseisten maiden imagosta ole Koronakriisin myötä muuttunut. Ruotsin osalta vastaajien keskuudessa on tapahtunut suurin muutos: 56 % vastaajista suhtautuu Ruotsin imagoon jokseenkin negatiivisesti.

Nyt on aika aktivoitua

Nyt kun rajat alkavat jälleen avautua ja matkanjärjestäjät työstävätkin jo kovaa vauhtia ensi vuoden tuotteita ja paketteja on hyvä aika aktivoitua. Osa matkailijoista lähtee liikkeelle varmasti vielä tämän kesän ja tulevan talvikauden aikana, jos siihen vain on mahdollisuus. Tutustu tarkemmin matkailualueille ja -yrityksille tarjolla oleviin digipalveluihimme täällä >>

Tämäkin saattaa kiinnostaa

Lisää aiheesta matkailu

Tilaa uutiskirjeemme #NordicNews

Ei kommentteja

Kerro meille mielipiteesi!